maanantai 24. syyskuuta 2012

Piilokylppyhuone valmis- Dollhouse bathroom

Lopultakin olen päässyt aloittamaan ensimmäisen varsinaisen nukketaloni kokoamista. Kyseessä  on kirpparilta keväällä ostamani Hongkong-talo, jota tuunattiin poistamalla yksi kerros, koska talo on kuitenkin aika syvä, niin varmaan ahdistaisi asua niin matalissa huoneissa (nyt se on suunnilleen 1/12 kokoa). Saimme muutaman sentin lisää huonekorkeutta ja avaran yläkerran.
Ensimmäiseksi rakensin kylpyhuoneen, jonka eteen tulee pieni eteinen ja tämähän piti kuvata ennen talon lopullista kasaamista, koska sinne jatkossa näkee vain ovesta.
Kalusteet ovat ensimmäisiä  itse rakentamiani nukkiskalusteita (siltä ajalta, kun kuvittelin, että teen kaiken itse, eikä tarvitse ostaa mitään). Toisaalta en raaski tähän taloon ostaa valaisinsarjaa, vaan yritän selvitä noilla huusholliin kertyneilllä pikkuvaloilla, vaikka taitaa kyllä huonekorotuksesta huolimatta jäädä tälo vähän hämäräksi..

Tässä kuva kylppäristä ennen seinien asennusta. Kaksi seinää on kaakelista ja kaksi punaista tapettia (varmaankin vedenkestävää laatua). Lattiaan laitoin kanssa oikeaa kaakelia, kun mies vihjaili, että on se vähän häpeä, jos mosaiikintekijällä on kylppärin lattia pahvista.
Amme on tehty perinteisesti tuorejuustorasiasta, vähän muotoilin sitä massalla. Kalusteet on palsapuusta ja vessanpytty polymeerimassaa (eikä totisesti sietäisi kovin läheistä tarkastelua - siis täydelllinen tähän piilokylppäriin). Valaisimen tein pikkurasiasta ja pullonkorkista ja tarratimanteista. Täytyykin varmaan tähän taloon asuttaa joku bling-ihminen, kun sorrun aina ostamaan varastoon kaikkea kimaltavaa, vaikka itse olen aika minimalistinen ihminen (kaappiharakka siis varmaankin).





Tässä sitten tulevasta eteisestä näkymä kylppäriin. Ovenkahvatkin vielä puuttuvat, mutta miehellä on jostain syystä kiire ruuvata tätä taloa kokoon, vissiin häiritsee hänen telkkarin katsomistaan, kun talon osia makailee soffapöydällä viikkokaupalla..



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Roombox ja kutistusharjoituksia


Suvussamme oli onnellinen perhetapahtuma äskettäin ja heille lahjaksi askartelin roomboxin. Loota on tehty ohuesta lastulevystä ja edessä on vanha taulunkehys, johon lisään vielä lasin. Nuket olen tehnyt itse muuten, paitsi parissa käytin kirpparinukkien vartaloa. Muut tavarat ovat käytettyjä nukkekodin kalusteita, joita onnistuin ostamaan laatikollisen. Jaa, tuo taaperon pitelemä nalle ja koiruus (joka näyttää kuvassa ihan mustalta möykyltä on itse huovuttamiani). Boxin koko on noin 30 x 20 cm ja syvyyskin 18cm. Miehelle valitin, että tämä näyttää ihan valokuvalta (kun syvyysvaikutelmaa ei oikein ole) ja siihen hän totesi, että sehän on valokuva. No joo.
Pitääkin ihan kehua ostoksiani: Kierrätyskeskuksesta löysin NallePuh -boordin, ohutta puuta olevan sälekaihtimen (lattiamateriaaliai nukkekotiin) ja vielä kauniita kaakeleita ensi kesän mosaiikkitöihin, kaikki yhteensä 5 euroa.

Eijan hienojen kutistemuovitöiden innoittamana kaivoin omat muovintähteeni esille ja kokeilin miten kutistuu.

Tässä kuvassa on pari lautasta tai kulhoa kirkkaasta kutistemuovista:





Tein kokeiluja myös valkoisella muovilla, mutta yhtä suttuahan niistä tuli. Noista kuvista huomaa, että toisessa vadissa ohut tussini alkoi vedellä viimeisiään ja täytyykin lähteä tussikauppaan kohta puoliin.

Sen verran innostuin aiheesta, että tilasin sellaista kutistemuovia, johon voi tulostaa kuvia mustesuihkutulostimella. Ajattelin, että yritän tehdä ainakin värillisen lasi-ikkunan, ehkä kaakeleita nukkekotiin ja maisemalautasia.


Nyt täytyy sanoa, että vaikka vanhaa pelottikin tämä uuden blogin tekeminen, mutta kyllä kai tässä vähitellen oppii. Paljon on vielä opettelemista, mutta olen oikein ylpeä, että olen jonkun linkin jo onnistunut tekemään toisin kuin Vuodatuksessa.

Mukavaa askarteluviikkoa lukijoilleni!


Täältä löytyy kutistemuovilautasten teko-ohjetta ja itse kokeilleena voin sanoa, että onpa hyvää työtä.